torstai 4. heinäkuuta 2019

Markus Falk: Aleppon kirjuri

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan



Toi haasteen kohta oli konstikas. Olisin mielelläni ihan livenä bongannut jonku lukevan. Tästä olikin porinaa kovasti vuoden alussa. Niin, tulkinnallista, tuossa ei ole määritelty missä bongata ja miten. Yhtä hyvin netissäkin voi bongata kun joku laittaa vaikka kuvaa tai ihan vaan tekstii mitä kirjaa sattuu lukemaan. Tän bongasin yhdestä ryhmästä ja päätin valita tän tähän.

Satuin voittamaan tuon kirjan Markus Falkin sivulta Facebookissa. Kisassa piti tietää tai arvata ensimmäiseen kirjaan liittyviä asioita. Enhän muistanut mut arvailin osan. Virpi Hämeen-Anttila sit antoi vinkkiä. Porhalsin kirjastoon kattoon kirjasta vastaukset. Näin vaivaa sen eteen. Olinkin yksi voittajista.

Markus Falk nimen takaa löytyy kirjailijapariskunta Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila. Virpiin olen hieman tutustunut tämän voiton myötä. Oikein mukava ihminen.

Kirjassa samat henkilöt eli suomalainen Tuomas Pyy sekä italialainen Carla Conti. He ovat tutkimassa edellisestä kirjasta tuttua "Rauhan Suuraa". Carlan poikaystävä meni ostamaan jotakin esinettä, Aleppon kirjuria. Hän katoaa ostomatkalla. Carla huolestuu ja päättää lähteä etsimään. Tuomas tulee mukaan. Poikaystävä löytyy hakattuna ja ryöstettynä. Carla haluaa etsiä sen Aleppon kirjurin. Se viekin hänet ja Tuomaksen huikealle matkalle.

Vautsi! Pidin erittäin paljon tästä kirjasta. Jännittävää seurata miten heidän käy. Tilanteita riittää ja jännitys pysyy hyvin yllä. Hieman romantiikkaakin tulee esiin. Todella toimivaa. Mukavaa rohkeutta sanoa myös tästä arabialaisesta kulttuurista, kun sanottiin että tämä maa on miesten maa, siksi Carla tarvitsi miehen mukaan. Suomessa tällainen sanominen ei tulis kuuloonkaan. Jotkut vetäis kilokaupalla herneitä nokkaan huutaen. Arvostan tässä suoruutta ja rehellisyyttä sanoa niin kuin asia todellisuudessa on. Maailmassa on maita missä on tyystin erilainen kulttuuri ja tavat kuin esim. Suomessa. Tämä tuo mukavan lisän kirjaan. Oppii uutta ja hoksii että muualla on erilaista.

Kyllä suosittelen kirjaa. Toivottavasti tulee lisää tätä sarjaa. Henkilöt ovat kiinnostavia. Carla sellainen tulinen täti ja Tuomas rauhallisempi, jopa arka Carlaan verrattuna. Tasapainottavat hyvin toisiaan. Lisää lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti