Helmet-lukuhaasteen kohtaan 30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
Ah, rakastan tätä sarjaa. Jatketaan Baxterin perheen, Dayne Matthewsin ja Katy Hartin tarinaa. Kirjan nimi on osuva. Tämä oli jo alkumetreiltä hyvin rankkaa luettavaa. Raskas, tunteita täynnä ja kyyneleitä aiheuttava kirja.
Daynen elämässä käy kova myllerrys. Hän saa tietää jotakin mikä sitten murskaa hänen unelmansa. Aiheuttaa vielä sen että Bloomington tuntuu entistä etäisemmältä. Dayne lähtee selvittämään itseään ystävänsä luo. Jokainen tuntuu salailevan jotakin. Baxterin perhe hoksii kans että valheella on pitkät jäljet. Kirja täynnä valheita ja niiden seurauksia.
Aiheutti kyllä todellisen tunnemyrskyn. Alku aina hankalaa mut lopussa kiitos seisoo. Vaikuttava kirja. Tässä kirjassa puhutaan uskosta paljon enemmän. Minusta niitä oli ihana lukea.
Tänään lukurauhan päivä että pääsen jatkamaan seuraavaan osaan.
Luettuja kirjoja. Pidän ruuanlaitosta. Mokailen tämän tästä, joka on naurattanut lähipiiriä
sunnuntai 10. helmikuuta 2019
maanantai 4. helmikuuta 2019
Taksi
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
Pohjoinen lukuhaasteen kohtaan 19. Novellikokoelma
Tämä onkin ollut lukulistalla. Nyt oli sopiva sauma lukea tämä kun soveltuu molempiin haasteisiin.
14 dekkaria kumijalasta. Kokonaisuutenaan mielenkiintoinen ja jokainen erilainen. Osa uppos hyvin ja osa taas meni yli ymmärryksen.
Taksi 1. Markku Ropponen: Renki
Alku hyvä. Sit tuli sellainen pomppaus, että mietin puuttuuko tästä joku luku tai mitä tapahtui. Pääsin sit siihen mukaan. Ymmärretty kyllä joo, mutta kokoajan tuntui että puuttuu jotakin tai sit en vaan tajunnut ideaa.
Taksi 2. Tapani Bagge: Yövuoro
Tää veti mukaansa ja oli hurjaa menoa. Ihan hyvä.
Taksi 3. Seppo Jokinen: Miljoonatippi
Jokisen kirjoista tykkään. Tämä oli mielenkiintoinen. Tulevaisuus novelli. Eletään kaukana tulevaisuudessa. Hyvää kuvausta minkälainen Suomi silloin olisi. Tässä sit oli kans ruotsalaisten asennetta suomalaisia kohtaan. Pidin tästä novellista.
Taksi 4. Harri Nykänen: Katoamistemppu
Todella hyvä ja ovela. Pidin erittäin paljon. En muista olisinko Nykäsen kirjoja lukenut. Mut ainakin tämä herätti mielenkiinnon.
Taksi 5. Jarkko Sipilä: Tolppapoka
Sipilä on ihan huippu. Mukana tässä Takamäki ja Suhonen. Pidin erittäin paljon tästä. Oikein hyvä. Mahtava loppu. Lupaus on pidettävä.
Taksi 6. Matti Rönkä: Siipimersu
Ihan ok. Pysyi hyvin mukana. Jäi jotenki pliisuksi, etten kokonaisuudessaan ideaa tajunnut. En tosin olen Röngän kirjoja lukenut. Pitää tutustua joskus.
Taksi 7. Juha Numminen: Mustat volvot
Todella hyvä ja ovela tarina. Pidin tästä erittäin paljon. Eipä osannu odottaa tällaista. En ole Nummistakaan lukenut aiemmin. Taisin voittaa yhden Nummisen kirjan, mutta jatko-osa, että pitäs perehtyä ensimmäiseen ensin.
Taksi 8. Tuomas Lius: Yön reunalla
Hurjaa. Pidin tästä. Paha saa palkkansa tavalla tai toisella. Yliluonnollinen tarina. Jäi kyllä mieleen.
Taksi 9. Eppu Nuotio: Paketti
Mielenkiintoinen ja jännittävä. Mut jäi vähän loppuratkaisun idea kadoksiin ja hämmennytti että miksi. Mitä tapahtui ja minkä takia.
Taksi 10. Antti Tuomainen: Velka
Tuomaista arvostan todella paljon, juuri sen alkoholittomuuden takia. Kirjat taas ei ole oikein napannut. Vähän epäluuloisena aloitin tätä että nappaako. Ainakin tää herätti tunteita aiheesta miten naisia kohdellaan islamilaisissa maissa. Ai että hypitytti. Tarina tosi hyvä. Hieman jäi jotkut asiat epäselväksi että miten yhdistyivät toisiinsa.
Taksi 11. Marko Kilpi: Kylmä kyyti
Todella hyvä tarina. Marko Kilpi osaa kirjoittaa mukaansa tempaavasti. Ideoita ei puuttunut. Loppukin vielä oli niin hyvä.
Taksi 12. Max Manner: Tasaraha
Voi hirvitys. Miten pahasti voi mennä pieleen pila. Kyllä oli hyvä tarina. Opettavainen samalla. Ihan kaikkea ei kannata pilaksi keksiä. Huhhuh.
Taksi 13. Kari Häkämies. Herrasmies
Arvelinkin että politiikkaan liittyy ja oikeassa olin. Erittäin kiinnostava. Vähän yllättävä loppu. Joskus voi näinkin käydä.
Taksi 14. Henry Aho: Raide 5
Hui, olipa tämä tarina. Jännittävä. Jotakin mielenvikaista. Alku ja loppu olivat ristiriidassa keskenään. Ensin mentiin niin ja lopussa olikin näin. Liekö pikku kömmähdys vaiko eri henkilöt. Hmm.
Kokonaisuutenaan mukava lukea lyhyitä tarinoita. Harvoin tällaisia tulee luettua.

keskiviikko 30. tammikuuta 2019
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
Pohjoinen lukuhaasteen kohtaan 21. Kiinnostava tietokirja aiheesta, joka on minulle uusi
Kirjan bongasin Helmet-ryhmästä juuri tälle kohdalle sopivista kirjoista. Kirja kertoo Peetusta, joka oli syntynyt Petrana, tyttönä. Hän kokee että on poika. Hän on menossa leikkaukseen kun on ensin täyttänyt 18. Perhe suhtautuu eri tavoin asiaan. Vaikeinta tuntuu olevan äidille. Isä järjestää Peetulle purjelentoa 10 kertaa lahjaksi. Kirjassa on 10 lukua, jokaiselle lentokerralle oma lukunsa.
Olipa tämä lukuelämys. Alussa toki oli vaikea lukea tätä ja suhtautua. Kovin ristiriitaisia ajatuksia tuli. Olin aika varma että en pidä tästä kirjasta ja joudun väkipakolla puputtamaan tän läpi. Mut ällistyin, koska pidin tästä. Kirja oli hyvä ja kiinnostava. Kirjan lopussa linkkejä transsukupuoli-asioihin ja myöskin purhelento-asioihin. Kumpikin aihe minulle uusi tai no toki olen tiennyt että on olemassa trans-ihmisiä. Mut henkilökohtaisesti ei ole tuttu. Purjelennosta taas en tiennyt yhtään mitään.
Kyllä tätä voi suositella. Mielenkiintoinen ja tietoa antava. Taitavasti kirjoitettu. Kirja on ollut myös ehdolla Finlandia palkituksi, jollakin osastolla, kun niitäkin on usiampi. Ei nyt jäänyt mieleen mikä se niistä oli. Lapset/nuoret vissiin. No, oli mitä oli, ehdolla kuitenkin. Kirja olis sopinut moneen kohtaan Helmet- haasteessa.

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
Pohjoinen lukuhaasteen kohtaan 18. Kirja, jossa on yli 500 sivua
Sisaruksia onkin 6, sillä 7. ei ehditty löytää. Papa Salt kuoli ja sisarukset kokoontuivat Atlantikseen, kotitaloonsa. Kirja aloittaa Maian tarinalla. Maia, ensimmäinen adoptoitu tytär Papa Saltin talouteen. Papa Salt jättää jokaiselle kirjeen, jossa vihje menneisyyteen sekä koordinaatit. Ne vievät Maian Rioon. Sinne hän lähteekin kohtalon oikusta, pakoon erästä menneisyyden henkilöä. Riossa Maia tapaa kirjailijan, jonka kirjan hän on kääntänyt. He yhdessä alkavat tutkia Maian menneisyyttä.
Kirjassa käydään 1920-luvulla Pariisissa sekä Riossa. Eletään aikaa kun Kristus-patsasta ollaan rakentamassa Rioon. Pariisiin lähtee Isabella, Maian esiäiti. Isabella on mennyt kihloihin, mutta sulhanen antaa luvan matkustaa vielä ennen naimisiin menoa. Pariisissa Isabella tutustuu erilaiseen elämään. Isabella kohtaa oman kohtalonsa. Paluu Rioon ei ole helppo.
Olipa tämä todellinen lukuelämys. Pääsi hyvin sisään alun jälkeen ja todella kiinnostava lukeminen ja etenki historiallinen osuus. Teksti tuntui elävän ja tarina puhallettu henkiin. Ehdottomasti jatkoon. Aionkin seuraavan kirjan lukea. Tässä lopussa olikin jo vihjausta seuraavan sisaren tarinaan.

torstai 24. tammikuuta 2019
René Goscinny ja Albert Uderzo: Asterix ja ennustaja
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 47. Kirjassa on alle 100 sivua
Pohjoinen lukuhaaste kohtaan 1. Kirja, joka on julkaistu syntymävuotenani
Pitkästä aikaa jotakin sarjakuviakin. Piti etsiä tuohon Pohjoisen lukuhaasteeseen syntymävuotena julkaistu kirja. Google käyntiin ja ahaa ainakin Tinttejä ja Asterixeja silloin on julkaistu. Kirjastossa sit plaarasin näitä ja katselin vuosilukuja. Tässä oli eka joka täsmäs. Tämä sitten. Lapsena ja nuorena tuli kyllä näitä luettua. Olen joskus tämänkin lukenut mutta en enää muistanut. Ihan hauska oli lukea.
Kylässä myrskysi kovasti ja sinne saapui sitten matkamies joka sanoi olevansa ennustaja. Osa uskoi mutta Asterix ei. Ennustaja majottuu salaa metsään jonne kyläläiset kävivät tuomassa ruokaa yms. samalla kuuntelivat ennustuksia. Asterix ja Obelix olivat pistetty vahtimaan kylää. Obelix karkasi metsään ja löysi ennustajan. Ennustaja häippäsi ja joutui roomalaisten kynsiin. Häntä testattiin ja kas kummaa, osui oikeaan. Vangitakko vaiko ei, oliko hän oikea ennustaja vai huijari.

Tarja Leinonen: Koti koivun alla
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 24. Sokkona hyllystä valittu kirja
Pohjoinen lukuhaaste kohtaan: 24. Umpimähkään valittu kirja
En olis uskonut että tämä kolahti. Olin hyvin epäluuloinen kirjaa kohtaan. Tämä yllätti. Teksti sujuvaa ja helppoa lukea. Sujahti oikein hyvin kirjaan sisään. Tätä oli mukava lukea.
Kirja kertoo lestadiolaisista. Perheessä on 8 lasta. Asuvat Kainuussa maaseudulla. Perhe taiteilee ulkoisen nuhteettomuuden sekä nuoruuden verenvedon välillä. Seija asuu pihalla asuntovaunussa. Seija odottaa lasta. Vahinko sattunut. Seija ei ole vielä täysi-ikäinenkään. Perheessä isä ei ole tietääkseen Seijan tilasta ja vähän syrjiikin Seijaa. Asuntovaunussa kuunnellaan musiikkia, Mattia ja Teppoa ja muuta sen ajan musiikkia, televisiokin sinne salaa saadaan jota sitten kaikki perheen lapset käy katselemassa. Tietysti isältä salaa.
Seija on luopunut uskosta. Lapsen isä ei ole valmis isäksi. Pitää kyllä yhteyttä Seijaan, mutta tapailee muitakin tyttöjä ja ajeluttaa heitä autollaan. Seijan asiatkin järjestyy vielä.
Tämä oli pehmeällä tavalla kerrottua tarinaa. Oli oikein hyvä ja mukava lukea. Tällaisia mukavia yllätyksiä lisää. Olen kyllä oikein tyytyväinen tämän kirjan valintaan että osui lukuun.

tiistai 22. tammikuuta 2019
Karen Kingsbury: Epätoivon vangit
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
Sarjan 2. osa. Samoja henkilöitä mukana. Dayne Matthews, näyttelijä, suosio ei ole laskenut. Dayne on levoton ja etsii rauhaa. Etsii väärästä paikasta. Epäilee ja tutkii. Elokuvan teko alkaa siellä Bloomingtonissa. Dayne karkaa sinne etukäteen, koska haluaa tavata Katyn. Katy Hart ohjaa kristillistä lasten teatteria. Teatteri kohtaa tragedian. Käsitellään kuohuvan vihan tunteita ja nähdään Jumalan vaikuttama suuri muutos nuorten sydämissä.
Baxterin perheessä Ashley tukkii nokkansa isänsä asioihin. Ashley ajattelee auttavansa isää. Todellisuus iskee vasten kasvoja ja järkytys on suuri. Isä ja tytär käyvät hyvän keskustelun. Isäkin saa purkaa tunteitaan.
Tämä kirja oli täynnä tunnetta, surua, itkua, epätoivoakin. Nimi kyllä oikein passeli. Itkua riitti pitkäksi aikaa. Rakastan tätä sarjaa. Tilasin jo 3. osan. 4. osa näytti olevan meidän lähikirjastossa. Tämä on samalla jännittävää lukea. Paljastuuko totuus, saavatko toisensa, löytävätkö perheenjäsenet toisensa. Ihan vautsivau. Aivan mahtava sarja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)