keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
Pohjoinen lukuhaasteen kohtaan 21. Kiinnostava tietokirja aiheesta, joka on minulle uusi



Kirjan bongasin Helmet-ryhmästä juuri tälle kohdalle sopivista kirjoista. Kirja kertoo Peetusta, joka oli syntynyt Petrana, tyttönä. Hän kokee että on poika. Hän on menossa leikkaukseen kun on ensin täyttänyt 18. Perhe suhtautuu eri tavoin asiaan. Vaikeinta tuntuu olevan äidille. Isä järjestää Peetulle purjelentoa 10 kertaa lahjaksi. Kirjassa on 10 lukua, jokaiselle lentokerralle oma lukunsa.

Olipa tämä lukuelämys. Alussa toki oli vaikea lukea tätä ja suhtautua. Kovin ristiriitaisia ajatuksia tuli. Olin aika varma että en pidä tästä kirjasta ja joudun väkipakolla puputtamaan tän läpi. Mut ällistyin, koska pidin tästä. Kirja oli hyvä ja kiinnostava. Kirjan lopussa linkkejä transsukupuoli-asioihin ja myöskin purhelento-asioihin. Kumpikin aihe minulle uusi tai no toki olen tiennyt että on olemassa trans-ihmisiä. Mut henkilökohtaisesti ei ole tuttu. Purjelennosta taas en tiennyt yhtään mitään.

Kyllä tätä voi suositella. Mielenkiintoinen ja tietoa antava. Taitavasti kirjoitettu. Kirja on ollut myös ehdolla Finlandia palkituksi, jollakin osastolla, kun niitäkin on usiampi. Ei nyt jäänyt mieleen mikä se niistä oli. Lapset/nuoret vissiin. No, oli mitä oli, ehdolla kuitenkin. Kirja olis sopinut moneen kohtaan Helmet- haasteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti