torstai 6. heinäkuuta 2017

Max Seeck: Mefiston kosketus

Ei sovellu vapaana oleviin Helmet-lukuhaasteen kohtiin

Sopii kohtiin: 2. blogi, 5. liikutaan luonnossa, 6. monta kertojaa, 17. sinistä ja valkoista, 20. vammainen tai vakavasti sairas henkilö, 24. selvitetään rikos, 47. kahden haastekohdan kriteerit ja 49. vuoden 2017 uutuuskirja



Dekkariryhmässä mainostettiin uutta ryhmää, Dekkariklubia ja pitihän se tietysti tukkia nokka sinnekki. Huolivat sisään. On määräaikainen jäsenyys ja vaihtavat aika-ajoin sakkia sinne. Saa nähdä kuis kauan saa olla mukana. Siellä oli ekana sit tarjous, 50 ensimmäistä saavat tämän kirjan ennakkona lukuun. Osallistuin ja sain tämän.

Alku hieman nihkee koska olin jo osin unohtanut ekan kirjan tapahtumia ja henkilöitä. Mut aika nopeesti pääsi sitten kirjaan sisään. Vautsivau. Pidin todella paljon tästä kirjasta. Avasi mielenkiintoisesti Jare Westerlundia. Olisikohan jopa parempi kuin ensimmäinen. No, ihan sama, minä tykkäsin. Lisää lisää. Innoissani jo odottelen seuraavaa kirjaa vaikka tätäkään ole vielä virallisesti julkaistu.

Daniel Kuisma on vankilassa ja Annika Lehto käy terapiassa. Terapeutti-parka on ihastunut Annikaan. Miten söpöä. Annika kuitenki haluaa Danielin ja päättää mennä tapaamaan Danielia terapeuttinsa vastaan sanomisesta huolimatta.
Kroatiassa jättiläismäinen poliisi Josip Buvina tapaa taitavan väärentäjän, joka ei ole 30 vuoteen jäänyt kiinni. Nyt hän on yhteistyöhaluinen. Buvina kutsuu tätä väärentäjää puutarhatontuksi. Hauska nimike. Mies nimittäin on hyvin pieni. Tämä mies oli Jare Westerlundille luonut uuden henkilöllisyyden. Jare on ainoa jonka hän on kasvotusten tavannut. Senkin hän järjesti julkiselle paikalle, oman turvallisuuden vuoksi. Jare kuittaskin siitä fiksuksi mieheksi. Jare siis on kun onkin elossa. Siitä lähtee takaa-ajo että missä on Jare. Hänellä on puolen vuoden etumatka toisiin. Jare kiristää William Robertsonilta rahaa mielenkiintoisella sähköpostiosoitteella. Jonka tarkoitus selviää tuonnempana.

Annika hommaa Danielin ulos vankilasta. Daniel on pahoinpidelty vartijan luvalla siellä. He lähtevät Jaren synnyinseudulle tutkimaan Jaren menneisyyttä. Jaren koulukaveri etsiikin heidät käsiin ja kertoo minkälaista siellä oli kun Jare oli lapsi, nuori. Jare oli jo silloin erittäin taitava manipuloimaan ja saamaan ihmiset tekemään niin kuin halusi. Jopa tappamaan. Kaikkeahan ei tietenkään kerrota, erittäin vähän ja kovasti vaivaantuvaa. Matka jatkuukin sitten Ruotsiin ja samoin Norjaan. Myös Josip joutuu lentämään Ruotsiin. Lentokokemus oli ensimmäinen kerta hänelle.

Sit jo pian selviääkin missä on Jare ja keiden kanssa. Sekin oli ensin ihan väärinkäsitys. Robertsonilla on poika, Knut. Äiti on norjalainen Maria. Maria pitää salaista päiväkirjaa. Marialla on uusi mies. Sekä uusi mielenkiintoinen naapuri. Robertson onnistuu varoittamaan Knutia kun kerrankin Knut vastasi itse puhelimeen. Knut kertoo äidille asiasta. Kun uudestaan soittaa niin varoittaa äitiä että miesystävää että heti lähteä pois, pakoon, turvaan. Niinpä he lähtevät.

Lopulta selviää kumpi miehistä oli Jare. Daniel sekä Annika ehtivät paikalle. Jare pakenee. Daniel lähtee perään. Annika lähtee hälyttämään apua. Mielenkiintoinen kohtaaminen. Mikä oli totta, mikä ei. Samaan aikaan Robertsonin tilanne. Hän saa helpottavan tiedon ja suostuu tulemaan paniikkihuoneesta pois onnellisena miehenä. Jäi epäselväksi ketä kummia ne miehet sitten olivat ja miksi noin tapahtui.

Erittäin taitavaa kerrontaa. Selvästikin nähty vaivaa taustatyöhön. Niin hyvin kirjoitettu. Hieman oli keskustelua jostakin luvusta että mahtaa jatkoa seurata. Minä ainakin odotan sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti