tiistai 10. lokakuuta 2017

Anneli Kivelä: Katajamäellä kaikki hyvin

Ei välttämättä sovellu vapaana olevan Helmet-lukuhaasteen kohtaan. Tulkinnan varaista mutta en laita siihen kuitenkaan.

Sopii kohtiin: 2. blogi, 5. liikutaan luonnossa, 15. harrastetaan/harrastus, 17. sinistä ja valkoista, 25. kukaan ei kuole, 35. erisnimi, 38. mennään naimisiin, 45. suomalainen nainen, 47. kahden haastekohdan kriteerit ja 49. vuoden 2017 uutuuskirja


Katajamäki-sarjan 12. osa. Koululle taas tullut uusia asukkaita. Pitkään Katajamäen koululla asunut Henri Laakso on lähtenyt pois Katajamäeltä. Niinpä sinne haetaan uutta johtajaopettajaa. Kaikki odottavat innolla minkälainen mies sinne tulee. Suureksi yllätykseksi mies onkin nainen. Hanne, jonka nimi oli kuultu väärin, Hannes. Koulun toisella puolella asuu Rene, joka remontoi vanhaa ränsistynyttä maatilaa. Hannen ja Renen ensikohtaaminen oli hulvattoman hauska. Renellä on myös identtinen kaksosveli, Jason. Siitäkin seuraa kaikenlaista hauskaa tilannetta. Renen tytär pitää valtavasti Hannesta. Hanne kuuleekin sitten pätkiä Renen menneisyydestä eri ihmisiltä, myös Reneltä itseltään ajan kanssa.

Katajamäellä järjestetään parit häät. Ainu ja Pauli ovat menossa naimisiin kuten kaupan Marjatta ja hänen kihlattunsa Urho. Katajamäki on aktiivinen kylä sekä yhteisö, jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ja erilaisia toimintoja sekä harrastuksia järjestetään.

Ihastuttavaa viihdettä, kepeää ja kevyttä lukemista. Katajamäen seuraan tullaan viihtymään ja rentoutumaan. Anneli Kivelä kuvaa ihastuttavasti tätä kyläyhteisöä. Tästä ei vaan voi olla pitämättä. Toivottavasti sarja vielä jatkuu ja saamme lukea lisää heistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti