maanantai 24. kesäkuuta 2019

Tess Gerritsen: Eloonjäänyt

Dekkarihaasteen kohtaan 4. Dekkari, josta on tehty tv-sarja (tai tv-sarja, josta on tehty dekkari)



Pitkästä aikaa Gerritseniä. En olekkaan vuosiin lukenut. Kerään tätä sarjaa mut taloudellisen tilanteen takia ollut kirjaostot jäähyllä. On kyl edelleenkin. Pikkuhiljaa yritän näitä puuttuvia hankkia.

Pidän valtavasti tästä Rizzoli & Isles -sarjasta. Mukavaa kun telkustakin on tullut. On sitä seurattukin. Nyt en tosin pitkään aikaan kun niitä uusitaan ja sit uudet unohtuu katsoa.

Olikin aivan erilaista tätä lukea kun telkusta nähnyt hahmot. Ihan kuin olisivat heränneet eloon että tiesi miltä kukanenkin näyttää.

Pitkä tauko hidasti hoksottimia kun tässä oli viittauksia tietenkin edellisiin kirjoihin. Mm. Mefisto-klubiin.

Kirjassa peräti kolmella lapsella samanlainen kohtalo. Jokaisen perhe murhataan ja lapsi jää eloon. Sitten vielä sama toistuu että kasvattiperhe murhataan ja taas lapsi jää eloon. Lapset viedään turvaan sisäoppilaitokseen. Siellä on heidän kaltaisiaan oppilaita sekä myös opettajia. Maura menee sinne tapaamaan Juliania. Samalla käy ilmi että sisäoppilaitoksen väki on Mefisto-klubin jäseniä. Koulussakin tapahtuu kuolemia, jotka eivät ole sitä miltä näyttää. Ovatko lapset sittenkään turvassa siellä.

Kirja erittäin mielenkiintoinen ja juoni on ovela. Kuka on kukin ja millä roolilla. Kaikki eivät olekkaan sitä miltä näyttää. Kirja piti hyvin otteessaan. Ei yhtään tarvinnu pingottaa tän kanssa vaan saattoi olla rentona ja nauttia tarinasta. Jännittävä oli. Pidin tästä. Pitäisi joskus koko sarja kerrata, pysyy paremmin mukana ja muistaisi mitä aiemmin on tapahtunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti