sunnuntai 27. marraskuuta 2016

J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi



Facebookissa osui joskus silmään että tämmöinen tulossa. Innostuin tietenkin että täytyy lukea. Vähä ristiriitaisin tuntein tartuin kirjaan kun sain tämän toissapäivänä haettua. Olin hoksinut että haukutaan tätä kirjaa yms. negatiivista. Tämä oli ihan eritavalla kirjoitettu. Näytelmämuotoon. Oli kyl tiedossakin tämä. Mut soo wat, minä tykkäsin silti. Ei näytelmän lukeminen ole uusi ja ennen kokematon asia. Toki tätä pohti lukiessa että mimmonen olisi ollut, jos olisi kirjoitettu normikirjan muotoon. Sillohan olis tullut monta osaa, koska tässä edettiin vauhdilla.

Harrylla ei ole koskaan ollut helppoa ja nytkin riittää vaikeuksia. Hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja 3 kouluikäisen lapsen isä. Samalla kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan suvun henkisen taakan kantaakseen. Menneisyys ja nykyisyys sulautuu pahaenteisesti yhteen. Harry ja Albus oppivat että toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista.

Hahmot kyllä oli kertakaikkisen loistavat. Ihastuin valtavasti tähän kirjaan. Aivan mahtava. Samalla avasi ymmärtämään noita aiempia Potter-kirjoja. Rakkaus ja ystävyys, miten valtavan suuri voima niillä on. Tämä tuli parissa päivässä ahmittua. Ei vain voinut lopettaa lukemista. Halusin tietää mitä seuraavasi tapahtuu, minne menevät ja mitä siitä seuraa.

Saa nähdä tuleeko tästäkin leffa sitten ja miten se tehdään. Ainakin yks Pottereihin liittyvä leffa on meneillään. Kiinnostaa tietenki sekin katsoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti