tiistai 19. maaliskuuta 2019

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Pohjoinen lukuhaasteen kohtaan 13. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen


Jäi viime vuonna Pottereita lukematta ja ajattelin jatkaa nyt sitten kun näillä saa täytettyä kohtia. Lukujumi vaivaa että siksikin näitä tuttuja ja turvallisia kirjoja lukee. Näihin uppuaa niin hyvin.

Jaana Kapari-Jatta on ainut palkittu kääntäjä jonka heti tiedän. Yleissivistyksestä ollu puhetta että Potterit kuuluis niihin.

Tämä kirja on äärimmäisen surullinen ja itkulta ei voinut välttyä. En edes muistanut miten riipaiseva tarina tämä oli.

Lontoossa tapahtuu kaikenlaista. Uusi taikaministeri käy esittäytymässä jästien pääministerille ja keskustelevat tapahtumista.
Harry on 16-vuotias. Kuluvan vuoden aikana Harrysta tulee täysi-ikäinen velhomaailmassa, 17v. Kesäloma keskeytyy kun itse Dumbledore tulee hakemaan Harrya. He käyvät matkoilla ja Dumbledore pitää Harrylle yksityistunteja.
Koulussa on taas uusi opettaja. Harry joutuu yllätyksekseen Ronin kanssa hankkimaan kirjat. He saavat lainata koulun kirjoja ennen sitä. Harrylle osuu kirja jonka on omistanut puoliverinen prinssi, joka on kirjaan kirjoittanut omia kommentteja sekä taikoja. Harry päättää kokeilla. Kas, kummaa, hän onnistui. Siitä Hermione hermostui kun ei ollutkaan paras. Hermione alkaa tutkia kuka on tämä puoliverinen prinssi.
Rakkauselämäkin kutkuttelee nuoria ja kokeiluja tapahtuu.
Kirja päättyy hautajaisiin. Yksi rakastettu hahmo on poissa.

Potterit ovat tulleet jäädäkseen. Uskon että kirjojen suosio kestää pitkään. Näitä lukee varmaan kaikki ikäluokat. No ehkei nyt vauvat ja taaperot. Lapsille kylläkin. Toki on soraääniä, että kaikki eivät tykkää. No ei. Jokaisella oma makunsa.

Aikoinaan tutustuin Pottereihin kun ensimmäinen elokuva ja 4. kirja ilmestyi. Silloin uskovaiset kouhkas että nämä kirjat ovat saatanasta. Halusin lukea että mitä mieltä minä olen. Naps matkaan sinne uppos. Pidin. Hommasin kirjat heti itselleni ja kolusin Potter-keskustelupalstoja. Sieltä löyty sit yks hyvä ystävä jonka kanssa vuosia on tullut yhteyttä pidettyä. Joten suosittelen, tutustu itse ja päätä sitten mitä mieltä olet kirja-sarjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti